Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne kirjoitetaan tarinat. Jokaisen klaanin jokaisen kissan tarinat kuuluvat tänne. Tässä muutamia ohjeita tarinoiden kirjoittamiseen:

  • Laita Vieraskirjan Nimi -kohtaan kissasi nimi ja klaani. Tähän tapaan: Varpustassu, Taivasklaani
  • Kirjoita minä- tai hän-kertojassa sekä imperfektissä.
  • Vuorosanat merkitään lainausmerkeillä (") ja ajatukset tähtien (*) väliin. Näin:

"Mitä me opettelemme tänään?" Jänistassu kysyi mestariltaan Kanervakuiskeelta.
"Saalistusta", Kanervakuiske vastasi.

*Huh, onneksi ei taisteluliikkeitä*, Jänistassu ajatteli helpottuneena ja kysyi: "Aloitammeko heti?"

  • Jos sinulla on jotain tarinaan liittyvää asiaa, esim. jos haluat jonkun jatkavan tarinaasi, laita se tarinan loppuun // -merkkien jälkeen. Voit laittaa asiasi myös tarinan alkuun // -merkkien väliin.
  • Tarinat kannattaa kirjoittaa ensin johonkin kirjoitusohjelmaan, kuten Wordiin tai LibreOffice Wrtiteriin. Muista oikolukea tarinasi!
  • Tarinoiden minimipituus on 300 sanaa. Saat tarinoihin pituutta esimerkiksi kuvailulla.
  • Vuodenaika on sama kuin oikeassakin elämässä.

Kirjoittamisen iloa!

 

Kohtalo  [ Kirjoita ]

Nimi: Sysipentu, Tuuliklaani

02.09.2018 19:04
Heräsin siihen, kun karhea kieli nuolaisi päälakeani. Avasin silmäni ja räpytin niitä kirkkaassa valossa. Katsoin ylös, ja näin emoni Taivastuulen lempeät silmät. Hän katsoi minuun ystävällisesti ja jatkoi nuolemistani. Odotin, kunnes emoni lopetti nuolemiseni. Nuosin ylös, mutta kaaduin.
"Rohkeasti vain." emoni kuiskaus kuului korvani läheltä.
Yritin uudelleen ja lopulta seisoin. Olin itsestäni ylpeä. Muut pennut heräilivät. Katsoin heitä.
"Lähdetään ulos leikkimään!"
"Hei, ensin kyllä syötte", Taivastuuli vastasi ja asettui makuulle.
Ryömin muiden pentujen sekaan ja aloin imeä maitoa. Se oli lämmintä, niinkuin koko pentutarha. Lattialla oli jotain pehmeää, kuin villaa. Saimme syödyksi ja Liskopennun johdolla ryntäsimme ulos.
"Olkaa kiltisti! Älkää häiritkö ketään!" pentutarhalta kuului huudahdus.
Juoksin Ruokopennun, Valkopennun ja Liskopennun perässä. Yhtäkkiä muut pysähtyivät, kuin seinään. Olin melkein törmätä Valkopentuun.
"Miksi pysähdyimme?" katsoin edessämme olevaa Liskopentua.
"Edessämme on pesä", Liskopentu maukui.
*Jännää*, Sysipentu ajatteli ja kurkisti Valkopennun takaa.
Edessä oli suuri pesä, ja suuaukolla heitä katsoi isompi kissa.
"Hei! Minä olen Rusakkosydän, teidän isänne." iso kissa vastasi.
"Minä olen Sysipentu, tässä on Valkopentu, tämä on Ruokopentu ja tässä on Liskopentu." kerroin innoissani, mutta noloistun. *Kyllähän isäni tietää varmasti nimemme*
Rusakkosydän naurahti ja kuiskasi: "Haluatteko mäyränselkään?"
"Kyllä", Ruokopentu huudahti ja loikkasi isänsä selkään.
"Malttia, malttia", Rusakkosydän nauroi.
Nousin varovasti isäni selkään ja hän lähti kuljettamaan meitä ympäri leiriä. Näin paljon pesiä ja Rusakkosydän vei meidät yhdelle pesistä.
"Tämä on klaaninvanhimpien pesä", Rusakkosydän esitteli.
Katsoimme ihmeissämme suurta pesää ja halusimme sisään, mutta isämme ei antanut.
"He nukkuvat. Klaaninvanhimmat vihaavat sitä, jos heitä häiritsee kesken torkkujen."
"Mutta haluan", Ruokopentu vinkui.
"Huomenna sitten", Rusakkosydän vastasi.
Hän lähti kantamaan meitä kohti isoa pesää, joka oli tietysti pentutarha. Matkalla näin myyrää syövän kissan.
"Hei Kaniturkki!"
"Hei, onkos tuossa pentusi", Kaniturkiksi kutsuttu kissa uteli.
Rusakkosydän nyökkäsi ja kiikutti meidät pentutarhan edustalle. Hän laski meidät maahan.
"Jäädään leikkimään!" Valkopentu ehdotti.
"Mahtava idea", Sysipentu naukaisi.

Latasin potkua leikkitaistelussa. Pamautin Liskopentua leukaan. Naurahdin ja hyppäsin tämän päälle.
"Hei!" Liskopentu ulvoi.
Tein voltin ja kierähdin kohti Valkopentua.
"Nyt saat kynsistä", Valkopentu hypähti kohti Sysipentua.
Hyppäsin sivulle ja nauroin, kun Valkopentu rojahti maahan vatsalleen. Hyppäsin hänen päälleen ja paljastin pienet kynteni. Tarrasin veljeni paksuun turkkiin kiinni. Hän murahti ja hyppäsi ilmaan. Lensin kaaressa ilman halki, ja tupsahdin maahan. Murisin Valkopennulle, joka nauroi kauempana. Näin hänen silmissään riemun.
*Kyllä minä sinut vielä päihitän*, Sysipentu ajatteli ja loikkasi kohti Valkopentua kynnet ojossa. Tämä yllättyi ja kaatui maahan. Vedin tupon irti hänen paksusta turkistaan. Naurahdin ja vedin kynteni sisään. Valkopentu katsoi minua ilkikurisena. Huomasin hänen olevan iloinen, ei vihainen.
"No, myönnätkö hävinneesi?"
"Myönnän", Valkopentu murahti vastauksensa ja yritti esittää vihaista. Nauroin hänen hassulle ilmeelleen.
"Pennut, tulkaahan nukkumaan!" Taivastuuli huudahti.
Juoksimme pentutarhaan ja asetuimme emomme viereen syömään. Makuualusta oli pehmeämpi kuin aamulla, seiniin oli selvästi myöskin lisätty pehmustetta. Imin maitoa ja nautin sen mausta.
Lopulta olimme kaikki syöneet ja asetuimme Taivastuulen viereen iltapesulle. Hän aloitti tällä kertaa Liskopennusta, joka yritti keinolla millä hyvänsä päästä pois.
"Rauhoitu. Et ikinä pääse pois, jos riuhdot tuolla tavalla." Taivastuuli ärähti.
Liskopentu lopetti pyörimisensä, kuullessaan hänen äänensävynsä. Seuraavaksi hän pesi minut. Asettauduin mukavasti istumaan ja annoin karhean kielen sukia minua. Tuntui, kuin hetki olisi kestänyt vain silmänräpäyksen. Seuraavaksi oli Ruokopennun vuoro. Katselin, kuinka emon karhea kieli suki veljeni turkkia, hellin, rauhallisin vedoin.
Viimeiseksi oli Valkopennun vuoro, jonka pesemisessä meni pisimpään, sillä hän oli jotenkin onnistunut saamaan takiaisia turkkiinsa.
"Valmista." emomme ilmoitti ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua. Huokaisin helpotuksesta ja asettauduin makuusijalla makaavan Taivastuulen viereen. Taivastuuli, Ruokopentu, Liskopentu ja Valkopentu vierelläni nukahdin uneen.

Avasin silmäni. Näin edessäni kissan. Säikähdin ja hypähdin taaksepäin.
"Seis! Älä pelkää, olen Tähtiklaanin kissa ja tulin kertomaan sinulle tärkeän asian."
Pysähdyin ja kuuntelin.
"Sysipentu, nimeni on Osmankääpilehti."
Nyökkäsin ja mietin nimeä. *Ompa aika outo nimi*
"Se jota luulet oikeaksi, on väärää. Sinun pitää miettiö tarkasti, millaiseksi kissaksi kouluttaudut. Vielä suuri valinta sulle tulee.
Kun olet päättänyt, toinen päätös edessä on, kumman heistä otat? Seuraa sydäntäsi, Sysipentu", Osmankääpilehti maukui ja katosi. Samalla hetkellä Sysipentu avasi silmänsä ja huomasi olevansa pentutarhassa. Hän näki muiden jo heränneen ja olevan suittavina. Hän meni odottamaan vuoroaan ja mietti samalla Osmankääpilehden sanoja.

//Tiedän, tämä on aika lyhyt, mutta tuo oli mielestäni hyvä kohta lopettaa. En ole varma onko siinä 300 sanaa, mutta toivon. No, siinä oli ensimmäinen tarina Sysipennulla. Kirjoitan varmaan pian myös Pajutassulla.

Vastaus:

Olipa ihana tarina! Ja olihan tällä ihan mukavasti pituutta! :) Osasit kertoa todella hyvin pennun näkökulmasta. Se kuinka ihmeelliseltä pelkkä pesä pennuista vaikutti, oli jotenkin todella hellyttävää. <3 Ja voi, kuinka ihana isä nelikolla on. x)
Virheitä oli todella vähän - propsit sille! Muutama virhe kuitenkin löytyi:
"...muut pysähtyivät, kuin seinään" En oo varma laitoitko tohon ihan tarkotuksella tarkotuksella pilkun. Varsinaisessa sanonnassa sitähän ei tarvitsisi, mutta tuossa tulee hiukan erilainen painotgus sanoille, joka vastaa suunnilleen samaa kuin "...muut pysähtyivät - kuin seinään"
Monessa vuorosanassa esiintyi myös virhe, josta olen aiemminkin huomauttanut; Pisteeseen päättyvät vuorosanat kirjoitetaan näin: '"Rohkeasti vain", emoni kuiskaus kuului korvani läheltä.' (Huomioi pilkku!)
Osmankääpilehden nimen kuului kaiketi olla Osmankäämilehti.
sulle - sinulle (Käytämme tarinoissa kirjakieltä. :) Varsinkin jos koko muu tarina on kirjoitettu kirjakielellä.)
Ja niin kuin kirjoitan suunnilleen jokaisen tarinan arvioon: Lisää kuvailua! xD

Mitähän Tähtiklaanin kissan ennustus mahtaa tarkoittaa? Jännää on! :D
Saat tästä stoorista 18 kp'ta!

- Milu

Nimi: Pajutassu, Varjoklaani

18.08.2018 13:09
"Tillitassu, herää!" Pajutassu seisoi oppilaiden pesässä. "Mitä?" Tillitassu nosti unisena päätään.
"Lähdet mestarisi kanssa reviirikierrokselle."
Sen kuultuaan Tillitassu hyppäsi vuoteeltaan, kuin tykin kuula ja juoksi Pajutassun ohi. "Hänellä taisi olla kiire." kuului uninen naukaisu. Pajutassu käänsi toista korvaansa, mutta kuuli lopulta vain kuorsausta, joten lähti Tillitassun perään. Aukiolle päästyään hän huomasi Tillitassun ja tämän mestarin sisäänkäynnillä. "Pajutassu! Me lähdemme nyt." Tillitassun häntä heilahti. Pajutassu nyökkäsi ja tassutteli tuoresaaliskasalle. "Hei Pajutassu." naaras hätkähti kuullessaan Suotähden äänen. Naaras kääntyi ja kohtasi päällikön katseen.
"M-mitä?"
"Tule pesääni. Tummalehti on jo siellä." Pajutassu katsoi epävarmana päällikköä, mutta lähti kuitenkin tämän perässä kohti pesää.

Pesän sisällä oli kotoisaa ja lämmintä. Pajutassu katseli ympärilleen lumoutuneena, mutta havahtui Tummalehden hännän kosketukseen. Pajutassu istuutui mestarinsa viereen ja alkoi kuunnella Suotähteä. "Näin kummallisen unen", päällikkö katsoi parantajia vakavasti. "Unessa kaksi kissaa taisteli ja kuulin sanat: Oikeutemme on asua täällä, mutta kaikki vielä muuttuu." päällikkö katsoi kysyvästi parantajiin ja sitten pesänsä seiniin. Tummalehti näytti mietteliäältä. "Minulla ei ole valitettavasti tietoa. Voisin käydä vaihtamassa unia Tähtiklaanin kanssa." naaras katsoi Pajutassuun ja sitten päällikköön.
"Pajutassu, otatko vastuun sillä aikaa sairaista?" Suotähti kysyi. Pajutassu katsoi hämillään päällikköä, mutta nyökkäsi kuitenkin. "Hienoa."
"Lähden nyt. Pian on jo aurinkohuippu." Tummalehti kääntyi lähteäkseen. Pajutassu teki samoin, mutta htäkkiä päällikkö naukaisi: "Odota Pajutassu. Minulla on sinulle vielä muutakin asiaa."
Pajutassu hätkähti ja kääntyi varovaisesti kohti Suotähteä. "No?"
"Oletko aivan varma Tillitassun uskollisuudesta?" päällikön ääni oli kireä. Pajutassu säikähti hieman, mutta nyökkäsi myönteisesti.
"Anteeksi. Olen vain hermostunut, mitä muut klaanit sanovat kokoontumisessa."
Pajutassu muisti juuri yhden asian. Hän joutuisi lähtemään kokoontumiseen yksin. "Voit poistua."
Pajutassu nyökkäsi ja peruutti ulos pesästä.

Suotähti johti klaaniaan kokoontumiseen. Pajutassu käveli Viiltonenän vieressä, koska Tummalehti oli lähtenyt Kuukivelle. Viiltonenä katsoi Pajutassua ilmeellä, josta ei voinut tulkita mitään. Pajutassu siirtyi vähän taaeammas. Hän tyytyi kävelemään oppilaiden kanssa. Suotähti johdatti heidät kohti tunnnelia, jonka kautta he menivät kokoontumiseen. Tunnelissa oli aika pimeää ja Pajutassu käveli kokoajan Tillitassun vierellä. "Ei hätää. Minä suojelen sinua." kolli naukui.
*En minä mitään suojelua tarvitse* Pajutassu ajatteli, mutta tyytyi kävelemään Tillitassun vierellä. Yhtäkkiä kuunvaloa näkyi edessäpäin. He olisivat pian perillä!

Nelipuulla oli hiljaista. Vain Myrskyklaani oli tullut. Sitten yht'äkkiä pensaasta ryntäsi Tuuliklaanin sotureita. Pian heidän jälkeensä Jokiklaani tuli. "Missä Taivasklaani viipyy?" kaikki alkoivat käymään hermostuneiksi. Sitten Taivasklaanin sotureita alkoi ilmestyä. Kissat rentoutuivat ja päälliköt hyppäsivät Puhujankivelle. Suotähti aloitti: "Meillä on uusi parantajaoppilas, Pajutassu. Hän on täällä yksin, koska Tummalehti jäi leiriin."
Kaikki alkoivat huutamaan Pajutassun nimeä ja hän meni hämilleen. "Miksi Suotähti ei kertonut totuutta?" Tillitassu kuiskasi parantajaoppilaalle. "Ehä siksi, että muut eivät ihmettelisi." Pajutassu kuiskasi.
"Olkaa hiljaa. Suotähti jatkaa." Tillitassun mestari sihahti.
Oppilaat vaikenivat ja käänsivät katseensa päälliköihin. "Meillä on myös uusi oppilas, Tillitassu." Suotähti maukui ja antoi Jokiklaanin päällikölle vuoron puhua. Kaikki huusivat Tillitassu n nimeä, myös Pajutassu.

Varjoklaani oli palaamassa takaisin reviirilleen Suotähden johdolla. He tassuttelivat tunnelissa ja oli vielä pimeämpää. Pian he pääsivät reviirilleen.

Kun Pajutassu meni pesäänsä, hän huomasi Tummalehden nukkumassa. Hän käpertyi mestarinsa viereen ja päätti kysyä seuraavana aamuna, mitä Kuukivellä oli tapahtunut.

Vastaus:

Erittäin hyvä tarina! Oli mukava ja helppo lukea, eikä virheitäkään juuri ollut. Ainoastaan muutama huolimattomuusvirhe. Tätä lukisi mieluusti pidemmissäkin pätkissä!
Loistavaa, että muistit kirjoittaa tämän tarinan imperfektissä. Muista kuitenkin vaihtaa riviä, kun puhuja vaihtuu, niin saat tekstistä selkeämmän. Ja lisäksi: Ohjeissa tosiaan mainitaan, että kokoontumisista mainitaan blogissa. On mukavampaa, kun kokoontumiset ovat yhdessä sovittuja. Jos toivot kokoontumista, voit pyytää chatissa tai liittyneiden vieraskirjassa sen järjestämistä. Muista sitten ensi kerralla. :)
Voisit kyllä lisätä tarinoihisi kjuvailua. Kuvailun kohteita ovat esim. ympäristö, kissojen liikkeet ja ilmeet, päähenkilön ajatukset jne. Kuvailu elävöittää tarinaa ja päästää lukijan tutustumaan paremmin päähenkilöön.
'"...otatko vastuun sillä aikaa sairaista?"' Tuo kysymys oli mielestäni kummalisesti muotoiltu. Olisi ehkä kuulostanut paremmalta, jos sen olisi ilmaissut '"...otatko sillä aikaa vastuun sairaista?"'
Lisäksi voisit kiinnittää huomiota vuorosanoihin:
"(pisteeseen päättyvä vuorosana)", (subjekti ja predikaatti).
Muita virheitä en tarinastasi oikeastaan löytänyt - mitä nyt jotain huolimattomuusvirheitä. Kuvailua siis lisää ja eri puhujien vuorosanat omille riveilleen, niin tarinoidesi laatu paranee entisestään. :)
~ 16 kp'ta

- Milu

Nimi: Naamio, erakko

15.08.2018 22:03
Hiljaiset askeleet kuuluivat pimeältä ja likaiselta kujalta. Oli aurinkoinen päivä ja useat kissat nauttivat siitä kunnolla. Syksy olikin tulossa, joten oli täydellinen hetki nauttia viimeisistä lämpimistä päivistä. Monet juttelivat ja maukuivat kaikessa rauhassa. Jossain syvällä metsän uumenissa mestari torui oppilasta ja päälikkö vaihtoi kieliä erään soturin kanssa. Pieni kolli ei kuitenkaan tiennyt vielä mitään klaaneista. Hän vain tiesi yrittävänsä selviytyä.
Hän oli Naamio, pieni pentu joka ei tiennyt miten elämässä voisi pärjätä. Hänen emonsa oli kuollut jo aikoja sitten, eikä isästä ollut tietoakaan.
Naamio omisti hiekan värisen turkin, ja ruskean läikän kasvojen keskellä. Jotkut kutsuivat häntä komeaksi, toiset rumaksi mutta kissa ei välittänyt siitä yhtään.
Naamio varoi askeleitaan, koska pelkäsi että joku tulisi hänen kimppuunsa. Niin olikin jo käynyt ja kolli pystyi vieläkin tuntemaan selässäänsä olevat haavat vaikka tapahtuneesta oli jo aikaa.
Kissa meni varovaisesti pois kujan pimeydestä valoon nurmikolle ja katseli eteensä mielenkiintoisena. Hänen vieressäänsä oli kaksijalkojen aitoja, mutta niistä kolli ei välittänyt yhtään.
Edessäpäin oli se metsä, jossa asui muiden kissojen mukaan hirveitä petoja jotka söivät luita. Kaikki kotiväen omistavat kissat pysyivät siitä kaukana, mutta erakot tuskin välittivätkään siitä, vaikka varoivatkin askeliaan sinne tullessaan.
Naamio ei kuitenkaan pelännyt, vaan oli utelias näkemään, miltä sellaiset hirviöt näyttäisivät. Olisivatkohan ne valtavia kuten koirat vai omistaisivatkohan ne terävät hampaat?
Huomaamattaan kissa siirsi pienen tassun toisen eteen pehmeällä nurmikolla kunnes oli aivan metsän lähellä. Jos olisi ottanut vielä yhdenkin askeleen, olisi törmännyt puuhun. Kolli nuuhkaisi hieman ilmaa. Ihana turmelematon tuoksu täytti Naamion ilolla. Hän saattoi muistaa kuinka oli painautunut emonsa viereen pienempänä....
”Sinuna en menisi tuonne.”
Naamio käänsi päätänsä varovaisesti ja jähmettyi. Hänen takanaansa oli iso, oranssi kissa joka hymyili ystävällisesti.
”Siellä asuu kissoja, jotka eivät pidä vieraista.”
Naamio katsoi kollia varovaisesti ja huomasi paljastaneensa kyntensä. Oranssi kissa katsoi suoraan kollia ja naurahti hieman.
”Minun kimppuuni ei kannata hyökätä, pentu. Voisit kuolla varmasti yhdestä iskusta, kun olet noin laiha.”
Naamio murahti vihaisena. Oli hän laiha tai pullea, ei kollille pärjäisi kukaan!
”Ihan rauhallisena nyt”, kolli sanoi esittäen huolestunutta. ”Olen muutes Mandariini, ja sinä olet?”
”Naamio”, naukui pentu ja istahti varovaisena maahan. Kissan kynnet menivät itsestään piiloon ja häntä liukui kuin käärme kissan jalkojen juureen. Pentu katsoi jännittyneenä ja totisena kollia suoraan silmiin.
Mandariini katsoi uteliaana pentua ja kouhautti olkiaan.
”Toivottavasti otat neuvoni tosissasi. Onnea selviytymiseen.”
Muuta sanomatta oranssi kolli kääntyi ja lähti hyräillen kohti kujaa. Naamio pystyi vain ihmetteli, mitä järkeä oli tulla puhumaan jos sanoi vain muutaman sanan. Hän katsoi hetken tassujaansa ja teki päätöksen.
”Odota!”
Mandariini pysähtyi kujan eteen ja käänsi päätänsä kyseliäästi suoraan päin Naamiota. Ruskea kolli kipitti hämmästyneenä valinnastaan suoraan ison oranssin kissan jalkojen juureen. Hän katsoi suoraan ylöspäin erakkoon.
”Voisitko opettaa minulle, kuinka selviytyä?”

//Tiedän, tämä on todella lyhyt, mutta tuo hetki tuntui sopivalta kohdalta lopettaa.

Vastaus:

Ehkä hiukan lyhyt, mutta muuten aivan mahtava tarina! Pidän kovasti kirjoitustyylistäsi! Naamio on kyllä ihana kissa. En malta odottaa, millaiseksi nuorukainen tuosta kehittyy! x3 Ja Mandariini... Rakastan Mandariinin luonnetta! Kuvailit todella hyvin kaksijalkalaa, ulkopuolisten kissojen ajatuksia klaaneista ja eri kissojen luonteita. Tarinaa oli helppo ja mukava lukea, eikä virheitäkään juuri ollut. Lähinnä vain puuttui pilkkuja.
'...katseli eteensä mielenkiintoisena.' Tästä saa käsityksen, että Naamio itse on mielenkiintoinen. (Ei sillä, etteikö olisi xD) Tarkoitit kuitenkin varmaan '...katseli eteensä kiinnostuneena.'
takanaansa - takanaan/takanansa
tassujaansa - tassujaan/tassujansa

Odotan innolla jatkoa! Saat tästä 18 kp'ta!

- Milu

Nimi: Pajutassu, Varjoklaani

14.08.2018 17:26
"Herätys!" naaras kuulee vierestään kuiskauksen. "M-mitä?" naaras nostaa päänsä yhtäkkiä ylös. Kun hän on hetken räpytellyt silmiään, hän huomaa vieressään mestarinsa Tummalehden. "Lähdemme keräämään yrttejä."
Mestarinsa naukaisun kuultuaan Pajutassu alkaa nopeasti sukimaan itseään. "Rauhoitu", hänen mestarinsa naukaisi huomattuuan oppilaansa hädän. "Ei meillä ole mikään kiire."
*Huh, onneksi*, Pajutassu ajattelee ja jatkaa sukimistaan rauhallisemmin.

"Pian tulee lehtisade, joten kerätään yrttejä ennen sen tuloa." Tummalehti naukaisee. Pajutassu nyökkää ja katsoo lentelevää perhosta. "Oho, astuin melkein tuon kissanminttutukon päälle." Pajutassu hypähtää taaksepäin huomattuaan yrtit. Tummalehti nyökkää rauhallisesti ja katkaisee yrtin varren. Pajutassu katselee, kun parantaja katkaisee vielä neljä vartta ja ottaa ne suuhunsa. Sitten hän lähtee mestarinsa perässä tassuttelemaan kohti raunioyrtin kasvupaikkaa. "Otapa sinä tuosta raunioyrttiä." Tummalehti nyökkää kohti yrttejä. Pajutassu nyökkää ja alkoo katkomaan varsia. "Ota vain vähän," Tummalehti puhuu epäselvästi, kun hänellä on yrttejä suussa. "Meillähän on sitä jo aika paljon." Pajutassu saa työnsä päätökseen ja sitten hän lähtee tassuttelemaan kohti leiriä mestarinsa kanssa. Yhtäkkiä hän kuulee askelia edestään. "Mitä..." Tummalehden lause jää kesken, kun heinien kätköistä juoksee esiin kissa. "Apua! Löysin kissan ja se on haavoittunut, ja todella pahasti." kissa huudahtaa. "Missä hän on?"
Kissa lähtee viemään heitä kohti ukkospolkua. Pian Pajutassu näkee ukkospolun vieressä makaavan kissan. Kissa on veressä ja hänen toinen silmänsä on poissa. Tummalehti tassuttelee kissan luo. "Hmm...Tuoksuu kotikisulta." parantaja toteaa. Hän viittoo hännällään pyytäen Pajutassua lähemmäs. Pajutassu tassuttelee haavoittunutta kissaa jalat täristen. Hän huomaa koiranjätöksen kissan läheisyydessä. "Luulen, että koira on raadellut häntä." parantajaoppilas toteaa. Tummalehti nyökkää tutkiessaan kissaa. "Mistä niin päättelet?" heidät kotikisun luokse tuonut kissa kysyy. "Haistoin ja näin koiranjätöksen."
Kissa näyttää nolostuneelta, mutta nyökkää. "Pajutassu, yritä etsiä hämähäkinseittiä. Tuo sitä niin paljon, kuin pystyt kantamaan." parantaja naukaisee ja jatkaa kotikisun tutkimista. Pajutassu nyökkää ja tassuttelee kohti puunrunkoa. Pian hän huomaakin hämähäkinseittiä vanhan, sammaleisen ja lahon puunrungon läheisyydellä. Hän laittaa sitä turkkiinsa ja palaa kotikisun, kotikisun luokse tuoneen kissan ja parantajan luo. "Tässä." Pajutassu antaa Tummalehden ottaa turkistaan kaiken hämähäkinseitin. Tummalehti saa kotikisun haavat paikattua ja naukaisee: "Viedään hänet leiriin."
Pajutassu ja kotikisun luokse tuonut kissa auttavat Tummalehteä saamaan haavoittuneen kissan hänen selkäänsä. He lähtivät aika vaivalloisesti kävelemään kohti leiriä.

"Mitä on tapahtunut?" kysymyksiä satelee joka puolelta. Kissat tungeksivat Tummalehden, Pajutassun ja kotikisun ympärillä. Tummalehti ja Pajutassu eivät vastanneet kysymyksiin, vaan veivät potilaan parantajan pesään.
"Hän tuoksui kotikisulle." joku naukaisee.
"Miksi kukaan ei kerro meille mitään?" kissat huudahtelevat.
Pajutassu tuo Tummalehdelle hänen pyytämiään yrttejä. "Kiitos. Laitetaan hänet nyt tuohon." Tummalehti alkaa siirtämään potilasta kohti Pajutassun tekemää sammalvuodetta. Yhtäkkiä kotikisu avaa yhden ainoan silmänsä ja hyppää säikähdyksestä melkein ilmaan. "K-k-ketä te olette?" kotikisu katsoo arasti parantajiin. "Rauhoitu, lepää vain siinä. Autamme sinua. Olen Varjoklaanin parantaja Tummalehti ja tässä on oppilaani Pajutassu." hänen mestarinsa naukaisee rauhallisesti. Kotikisu katsoo peloissaan klaanikissoja, mutta lopulta hän sulkee silmänsä ja nukahtaa. "Menehän hakemaan tuoresaalista, niin minä ilmoitan päällikölle tapahtuneesta." Tummalehti tassuttelee kohti parantajan pesän sisäänkäyntiä ja pujahtaa ulos. Pajutassu odottaa hetken ja varmistaa vielä, että potilas nukkuu ja lähtee sitten hakemaan tuoresaalista. Hän tassuttelee tuoresaaliskasalle ja huomaa uteliaita katseita sieltä sun täältä. Hän valitsee itselleen hiiren, mestarilleen sammakon ja potilaalle pulun. Naaras vie saaliit takaisin pesään. "Minulla on hieman nälkä ja jano." kotikisu ilmoittaa.
"Toin sinulle ruokaa. Maista pulua. Se on herkullista", Pajutassu työntää pulua kohti kotikisua. "Haen sinulle vettä."
Pajutassu hakee sammalta ja lähtee etsimään vettä.

Kotikisu syö vielä puluaan, kun Pajutassu palaa. *Hyvä että hänelle sentään maistuu ruoka* naaras naukaisee mielessään. "Tässä sinulle vettä." Pajutassu naukaisee ja pudottaa märän sammalen kotikisun eteen. "Kiitos." hän kuiskaa ja alkaa juoda ahneesti. Pajutassu katsoi tyytyväisenä potilasta ja huomasi mestarinsa pujahtavan sisään pesään. "Toin sinulle sammakon ja otin itselleni hiiren." naaras nyökkää kohti riistoja. Tummalehti nyökkää kiitollisena ja asettuu syömään. Pajutassu asettuu Tummalehden viereen ja alkaa syömään. *Ihanaa, miten maukasta* naaras ajattelee. Tummalehti saa sammakon syödyksi ja nousee. "Siivoan yrtinjäännökset." tämä naukaisee ja alkaa lakaista hännällään roskia ja yrtinjäännöksiä maasta. Naaras saa hiiren syösyksi loppuun ja alkaa auttamaan mestariaan. Kotikisu katselee heidän puuhiaan ja huokaa: "Haluaisin olla klaanikissa." kotikisu katselee vieläkin heidän puuhiaan. Tummalehti ja Pajutassu vilkaisevat toisiaan ihmeissään, mutta jatkavat töitään. "Näin, valmista." naaras toteaa ja alkaa sukimaan itseään. Pajutassu huomaa potilaan vääntelehtivän. "Mikä sinulla on?"
"Haluaisin tehdä tarpeeni", kotikisu jatkaa vääntelehtimistä. "Missä täällä olisi hiekkalaatikko, jossa voisin käydä?"
Pajutassu hämmästyy. "Mikä hiekkalaatikko?"
"Se, missä käymme tarpeilla." kotikisu vastaa.
"Meillä ei ole mitään ihme hiekkajuttuja, mutta voit käydä tarpeidentekopaikalla." Tummalehti naukaisee oppilaansa puolesta. Pajutassu nyökkää ja naukaisee: "Tule, voin viedä sinut sinne." naaras nousee ja huomaa myös kotikisun nousevan. He pujahtavat ulos sisäänkäynnistä ja tupsahtavat aukiolle. Pajutassu lähtee viemään kotikisua kohti tarpeidentekopaikkaa. "Tuolla se on." Pajutassu maukuu ja osoittaa hännällään kohti pensasta, jonka vierestä lähtee pieni tunneli. "Kiitos." kotikisu juoksee nopeasti tunneliin. Pian hän palaakin jo takaisin. He tassuttelevat hiljaisuuden vallitessa kohti parantajan pesää. "Mikä on nimesi?" Pajutassu kysyy yhtäkkiä. "Minulla ei ole varsinaista nimeä, mutta kutsu minua vaikka Tilliksi." kotikisu naukaisee nolostuneena. Pajutassu nyökkää ja pujahtaa sisään parantajan pesään. "Hei Pajutassu ja kotikisu!" Tummalehti huudahtaa nähtyään heidät. "Voit kutsua minua Tilliksi, jos sopii." Tilli naukaisee. Tummalehti nyökkää ja jatkaa yrttien lajittelemista. Tilli käy makuulle sammalvuoteelleen ja nukahtaa melkein heti. *Olisi mahtavaa, jos hänestä tulisi soturi* Pajutassu ajattelee. Hän kuulee Tillin kehräävän, ja uskoo tämän näkevän unta. "Arvatkaa mitä?" kotikisu nostaa päänsä, kuin taikaiskusta. "No?" Tummalehti kysyy ja jatkaa yrttien lajittelua. "Näin unta, että minusta tuli soturi ja nyt olen päättänyt, että haluan klaanikissaksi." Tilli ilmoittaa. Tummalehti naurahtaa, mutta nyökkää. "Hyvä idea. Mene ilmoittamaan heti Suotähdelle."
Pajutassu näkee kuinka Tilli jännittyy, mutta kuitenkin lähtee.

"Tillitassu! Tillitassu!" Pajutassu huutaa juuri nimetyn oppilaan nimeä. Tillistä oli tullut Varjoklaanin oppilas. "Mahtavaa!" Pajutassu koskettaa nenällään uuden oppilaan nenää. "Kiitos," hän kuiskaa. "kiitos kaikesta."

Vastaus:

Hyvän pituinen tarina ja jännitystäkin oli. Pajutassu ja Tummalehti tekevät kyllä loistavaa yhteistyötä! Aivan ihana mestari-oppilas -suhde. :3 Ja kiva, että Pajutassu sai Tillitassusta heti kaverin! Mutta sitten niihin virheisiin:
Ensinnäkin: Täällä tarinat kuuluu kirjoittaa imperfektissä eli menneessä aikamuodossa. Toiseksi eri kissojen vuorosanat olisi hyvä laittaa omalle rivilleen, sillä se tuo tekstiin selkeyttä ja omalta osaltaan kertoo lukijalle, kuka puhuu. Vuorosanoissa oli myös pieniä virheitä;
"Pian tulee lehtisade, joten kerätään yrttejä ennen sen tuloa." Tummalehti naukaisee.
Oikeasti se kuuluisi kirjoittaa
"Pian tulee lehtisade, joten kerätään yrttejä ennen sen tuloa", Tummalehti naukaisi.
Osassa vuorosanoista oli kuitenkin kirjoitettu oikein.
Minua jäi myös häiritsemään kissa, joka toi parantajan ja tämän oppilaan Tillin luokse. Kissasta kun ei kerrottu mitään muuta kuin että se on kissa. Ei sukupuolta tai ulkonäköä, mutta minusta olisi ollut erityisen tärkeää kertoa edes se, oliko kissa varjoklaanilainen, joku ohikulkumatkalla oleva erakko vai kenties kotikisun ystävä.
läheisyydellä - läheisyydessä
Muutama huolimattomuusvirhekin löytyi, mutta muuten hyvä tarina. Saat tästä stoorista 15 kp'ta!
Haluatko muuten, että lisään Tillitassun Varjoklaaniin?

- Milu

Nimi: Myrkytassu, Taivasklaani

12.08.2018 13:34
"Myrskytassu! Herää", nimeltä mainittu kolli kuuli nimeään kutsuvan kuiskauksen. "Herää, laiskiainen!
Myrskytassu raotti silmiään raukeasti ja kohtasi siniset, innostuneet silmät suunnilleen kymmenen sentin päästä omistaan. Hän säpsähti ja huitaisi etukäpälällään veljensä päätä leikkisästi.
"Hei!" Kuutamotassu naukaisi pilke silmäkulmassa. "Älä nyt hakkaa!"
"Väistä vähän", siniturkkinen kuiskasi ja nousi istumaan toisen siirryttyä. Hän vilkaisi ympärilleen. ”Nythän on yö”, hän tajusi ja kysyi epäileväisenä: ”Mitä sinulla oikein on mielessäsi?”
”Epäiletkö arviointikykyäni?” Kuutamotassu tiukkasi pilke silmäkulmassa. ”Ajattelin lähteä tapaamaan Hiekkaa ja Kuuta. Tuletko mukaan?”
Myrskytassu siristi silmiään miettiväisenä. Viimein hän päätti: ”Kunhan ei jäädä kiinni. Isä ja Lintutähti suuttuisivat meille hirveästi.”
”Joo, pidetään varamme. Tule.”
”Mitenkähän pitkällä yö on?”
”Minä olen valvonut koko ajan, kävin varmistamassa että kaikki nukkuvat. Itse olet koisannut suunnilleen tunnin verran”, Kuutamotassu vastasi. Hän lähti veli perässään hiippailemaan kohti pesän suuaukkoa, varmistaen ettei kukaan huomannut heitä. ”Nyt hiljaa”, hän sihahti ja vilisti äänettömästi aution leiriaukion poikki. Myrskytassu vilkaisi ensin varovasti ympärilleen ja seurasi sitten vikkelästi. He pääsivät helposti piikkihernemuurin luo ja pujahtivat sitten sen tunneliin. He vilistivät ulos ja juoksivat minkä kintuistaan pääsivät.
Myrskytassu kiri toisen edelle ja vilkaisi taakseen virnistäen. ”Vauhtia töppösiin, kilpikonna!”
”Hah!” mustaturkki tuhahti ja mulkaisi häntä leikillisesti. ”Meikäläinen on kuule nopeampi!”
Myös Kuutamotassulla oli tuuliklaanilaista verta suonissaan, mutta Myrskytassulla oli pidemmät jalat. Hän oli aavistuksen Kuutamotassua nopeampi, ja toinen tiesi sen, mutta jaksoi aina yrittää voittaa hänet juoksemisessa.
Joskus Myrskytassu joutuikin juoksemaan ihan tosissaan pysyäkseen edellä, mutta nyt ei ollut sellainen hetki.
He molemmat olivat väsyneitä, edellinen päivä oli imenyt mehut. Heidän kilpalaukkansa vaihtui lopulta rennoksi raviksi. He kävelivät vierekkäin, eikä kumpikaan jatkanut enää kilpailua.
”Onni ettei kaksijalkala ole kaukana”, Myrskytassu huomautti huohottaen vieläkin. Kuutamotassu tuhahti epäileväisenä ja vastasi:
”Enpä tiedä onko se niin onni…”
Myrskytassu kohautti harteitaan. Ei kaksijalkala hänestä mikään niin ikävä paikka ollut, vaikkei hän voisi ikimaailmassa muuttaa sinne, kuten Kuu ja Hiekka. Kuutamotassulla tuntui olevan aika paljonkin vastahakoisuutta kaksijalkalaa ja etenkin kotikisuja kohtaan, eikä Myrskytassu voinut ymmärtää syytä. Mustaturkkinen Kuutamotassu inhosi omasta puolestaan myös erakoita ja kaikkea, mikä ei liity klaanikissoihin, mutta Hiekka ja Kuu olivat poikkeus.
Kaksikko tapasi sisarpuolensa ensimmäisen kerran vasta vuodenaika sitten, kun oli lehtikadon ja hiirenkorvan välinen aika. Silloin he saivat tietää heistä, ja lähtivät etsimään sukulaisiaan kaksijalkalasta. He olivat olleet vasta
Kumpikin pelkäsi aluksi kohtaamista, etenkin sitä, miten heihin suhtauduttaisiin. Ensikohtaaminen oli kuitenkin suopea, ja he kokivat ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta ladossa vähän matkaa kaksijalkalan keskipisteestä.
Kuu oli ollut erittäin iloinen ja yllättynyt tapaamisesta, mutta Hiekka oli vähemmän vastaanottavainen.
Myrskytassu sai kollista sen käsityksen, että hän oli aina yhtä ärsyttävän ylimielinen ja kerskaileva, mutta ei niin ollut, ja sen he huomasivat parin tapaamisen jälkeen.
Kun klaanikissat palasivat klaaninsa pariin, heitä odotti huolestunut joukko uteliaita mutta myös vihaisia kissoja. He saivat läksytykset etenkin päälliköltä ja isältään, ja vaikka nuhteista ja vannottamisista noussut kohu oli ehtinyt vasta laantua, he karkasivat jälleen kaksijalkalaan; tällä kertaa yöllä. Kukaan ulkopuolinen ei saanut asiaa selville.
”Me ollaan jo Korkeamännyillä”, Kuutamotassu naukui rikkoen äänettömyyden.
”Njaa…”, toinen vastasi poissaolevana.
Kun he seuraavan kerran menivät tapaamaan erakoita, oli hiirenkorvaa jatkunut jo aimo tovi.
Oli siis yö, kuten tälläkin kerralla. He juoksivat suuren osan matkasta, ja ladolla hiippailleet sisään. Heidät oli pysäyttänyt suuri, raidallinen, uhkaava kissa. Se oli käskenyt heitä poistumaan, ja kauhun vallassa pennut olivat sännänneet karkuun niin nopeasti kuin ehtivät. Heidän peräänsä huusi kuitenkin tuttu ääni. Myrskytassu ja Kuutamotassu olivat kääntyneet ja nähneet Hiekan tuijottavan nauraen heidän peräänsä.
Vieras, aluksi uhkaava kissa oli pahoitellut ja kertonut nimekseen Ronald. Se oli luullut pentujen olevan kotikisuja, ja sattumalta kolli inhosi kaksijalkojen parissa eleleviä lellittyjä kissoja. Erakkokissa Ronald oli Hiekan ja Kuun hyvä ystävä ja majaili heidän luonaan aina välillä.
”Kuulitko?”
”Häh?” Myrskytassu tajusi toisen sanoneen jotakin.
”Kuulitko sinä mitä kysyin?”
”Joo…”
Sillä reissulla Kuu oli ollut yhtä mukava kuin edelliselläkin. He olivat syöneet ladossa viliseviä hiiriä, joita siellä sai metsästää ihan urakalla eivätkä ne koskaan loppuneet.
Myös Hiekka oli ollut mukavampi, mutta kollin todellisen, mukavan ja hauskan luonteen he olivat tavoittaneet vasta kolmannella kerralla.
”Hei katso, tuolla näkyy jo kaksijalkojen pesiä!” Kuutamotassu huomautti vaativalla äänensävyllä. Myrskytassu heräsi ajatuksistaan ja nyökkäsi.
”Kohta ollaan perillä. Juostaanko?”
”Okei.”
He lähtivät rentoa tahtia laukkaamaan kohti etäällä häämöttäviä taloja. Pian he tavoittivat kaksijalkojen lenkkipolun tassujensa alla ja lähtivät seuraamaan sitä.
Kollit hypähtelivät voimakkailla jaloillaan polulla retkottavien juurten ja kantojen yli ja piiskasivat itseään hivenen nopeampaan vauhtiin.
”Katso, ihan kuin olisin nähnyt sen”, Myrskytassu huudahti ja kiristi tahtia entisestään. Pian Kuutamotassukin näki puiden lomitse vilahtelevaa punaista maalistahilseilevää lautaseinää.
He olivat poikenneet polulta ja kääntyivät pois kaksijalkalan suunnasta. Vielä pitäisi ravata aimo tovi ennen perille saapumista.

Kuutamotassu ja Myrskytassu höllensivät vauhtinsa rennoksi hölkäksi ladon pihalla.
Yhtäkkiä mustaturkkinen pysähtyi hämmentyneenä.
”Hei, mikä nyt?” Myrskytassukin pysähtyi ja kääntyi katsomaan taaempana olevaan veljeensä.
”Haista miltä täällä lemuaa!”
Myrskytassu raotti suutaan ja haistoi ilmaa. Yhtäkkiä hänen suuhunsa hulmahti varsin kuvottava haju: kaksijalat!
Kun paikkaa katsoi tarkemmin, ei se näyttänyt entiseltään. Laudankappaleita lojui siellä täällä, maassa oli syviä multaisia uria. Ilmassa haisi metallinen tuoksahdus.
”Mitä täällä on tapahtunut?” Kuutamotassu henkäisi retorisen kysymyksensä. Toinen heistä pudisti päätään saamatta sanaa suustaan.
”Mennäänkö kotiin?” Kuutamotassu kysyi epäröiden. Myrkytassu pudisti taas päätään sanattomana.
”Mennään katsomaan ovatko he tuolla”, hän viimein päätti antamatta pelon väristysten näkyä. Kuutamotassu perässään hän lähti varovasti tassuttelemaan kohti latoa, jonka ympäriltä ruoho oli sotkettu jäljillä. Hän ei keskittynyt askeliinsa vaan ympäristöönsä, eikä huomannut sateenkaaren väreissä kiiltelevää nestelätäkköä ennen kuin oli liian myöhäistä. Hän astui länttiin ja kavahti heti kauemmas nyrpistäen nenäänsä.
”Yäk! Hyi, katso tuota vettä, Kuutamotassu. Se näyttää oudolta.”
Kuutamotassu asteli lätäkön luo ja raotti suutaan laskettuaan päätään lähemmäs vettä.
”Se haiseekin epämääräiselle. Hei mennään pois.”
Myrskytassu ei vastannut vaan lähti määrätietoisesti astelemaan sisaruspuoliensa mahdollisesti entistä majapaikkaa kohti. ”Tule, Kuutamotassu.”
Kaksikko pääsi ladon oven luo. Se oli maassa ladon sisäpuolella. Viimeksi kun he olivat siellä käyneet, se oli riippunut yhden saranan varassa.
Myös sisällä haisi kaksijaloilta, mutta vaikka he kuinka pinnistelivät, lajitovereista ei ollut tietoakaan.
”Hiekka ja Kuu!” Myrskytassu ulvaisi voimakkaalla äänellä saamatta vastausta. ”Hei!”
Vieläkään ei kuulunut äännähdystäkään.
”Tutkitaan ja hutkitaan jos tulee vihollisia”, Myrskytassu sutkautti luullen olevansa hyvinkin hauska. Kuutamotassu lähti hiipimään ladon seinänvierustoja myöten. Hän ei nähnyt ketään.

Kun koko lato, myös heinäparvi, oli käyty enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti läpi, oli kaksikon pakko myöntää olevansa ainoat elolliset paikassa.
”Mennään pois, Myrskytassu”, Kuutamotassu pyysi hiljaisella äänellä. Myrskytassun naama venähti ja lean saattoi miltei nähdä kolahtavan lattiaan. ”Ei nyt! Etsitään heitä ulkoa.” Kolli lähti sipsuttamaan ulos. Kuutamotassu tuli hänen vierelleen ja sanoi: ”Ei auta. Emme tuolta ällöttävältä pahalta hajulta saisi hajujälkeä selville.”
”Pakkohan meidän on ainakin yrittää!” Myrskytassu intti terävämmin kuin oli aiokonut.
”Ei se auta! Mennään kotiin ja kerrotaan vaikka isälle, kyllä hän ymmärtää.”
”Hiirenpapanat! Pakkohan meidän on löytää heidät… eikä isä varmastikaan auta, kieltää vain meitä tapaamasta heitä niin kuin viimeksikin.”
Kuutamotassu hymähti hiljaa. ”Voit olla oikeassa, mutta mennään nyt ja nukutaan niin kauan kuin voidaan.”
”Pah! Se on sitten sinun syysi jos Kuu ja Hiekka kuolee meidän takia, tai siis sinun takiasi.”
”Miten niin kuolee??”
”No jos ne on tuolla ihan henkihieverissä eikä me voida auttaa koska lähdetään pois.”
Kuutamotassu näytti nyrpeältä, muttei antanut myöten. ”Mennään kotiin.”
”No joo joo!” Myrskytassu sihahti. ”Hitsin tyhmä…” hän murahti miltei kuulumattomalla äänellä.
Sisarukset eivät yleensä riidelleet, ja tämäkin sanasota saisi vielä onnellisen lopun… ajan kanssa.
He kulkivat reviiriään kohti hiljaisina, vaivaannuttavan hiljaisuuden ympäröimänä. Yhtäkkiä pöllö huhuili lähellä.
”Pöllö!” Myrskytassu ulvahti. ”Nyt juostaan, ja kovaa!”
Kollit lähtivät laukkaamaan kuin tuli hännän alla, eihän sitä koskaan tiennyt mitä pöllö saattoi tehdä kahdelle pikkuiselle kissalle… Heillä oli vielä tuoreessa muistissa se, kun pöllö vei Kuun ja Hiekan ystävän, josta ei sen koommin kuultu. Olihan siitä jo aikaa, mutta varmuus oli vain hyväksi.
He ylittivät rajamerkit ja uskalsivat hidastaa. Mykkäkoulu jatkui kuitenkin edelleen.

Leirissä oli hiljaista, ja heidän onnistui livahtaa pesäänsä kenenkään huomaamatta. Aamulla olisi rankkaa huonon unen takia, mutta onneksi he nukahtivat äkkiä.

Myrskytassu näki painajaisia. Unessa Kuu ja Hiekka olivat kaksijalkojen saartamina, ja nämä tekivät heille kauheuksia. Hän näki, kuinka ystävät kuolivat ihmisten kynsiin, ja kun hän keskellä yötä heräsi, hän ei enää saanut unta.

Vastaus:

Hieno ensimmäinen tarina Myrskytassulla - ja vieläpä pitkä! Myrskytassu on kyllä ihanan hajamielinen. x3 Ja Myrskyn sekä Kuutamon veljessuhde on kyllä myös ihana! Kuvailua ja vuorosanoja oli mukavassa suhteessa, mutta Myrskytassun tunteista ja ajatuksista olisi kiva lukea enemmän. Silloin hahmo tulee tutummaksi.

'Kaksikko tapasi sisaruspuolensa...' Tuo kohta jäi häiritsemään. Koska muukin tarina on kirjoitettu imperfektissä, olisi tuossa lauseessa voinut käyttää pluskvamperfektiä; 'Kaksikko oli tavannut sisaruspuolensa...' Silloin tulee selväksi, että tapaaminen on tapahtunut aiemmin. Samoin muissa kohdissa, joissa kerrotaan menneestä ajasta.
'"Emme tuolta ällöttävältä pahalta hajulta saisi hajujälkeä selville.”' Tuon kohdan olisi voinut muotoilla vähän selkeämmin.
'...huonon unen takia...' Tuokin kohta kuulostaa korvaani hiukan oudolta, koska kuulostaa siltä kuin puhuttaisiin unista, vaikka tarkoitit ilmeisesti yöunia? Tuon olisi voinut kirjoittaa monikossa: 'huonojen unten takia'
päästä - päässä
"Hei, mikä nyt?" - "Hei, mitä nyt?"

Muutama muukin kirjoitusvirhe löytyi, mutta en viitsi alkaa listata virheitä, jotka todennäköisesti olivat vahinkoja. Muutamia pilkkuja puuttui ja olihan siellä yksi kesken jäänyt lausekin... :'D
Saat tästä tarinasta 23 kp'ta!

- Milu

©2018 Uusi Aamu - suntuubi.com